KVASITIETOYHTEISKUNTA Ei tullut tietoyhteiskuntaa. Tuli markkinointihöpöinen tietoistettu yhteiskunta.

Kaikki blogit puheenaiheesta Pörssi

Altia pohjalaisiin käsiin - Ilmajoen kunnan hankittava osuus yhtiöstä

Omistajaohjausministeri Mika Lintilä ilmoitti tänään, että Altia listataan pörssiin. Mielestäni Ilmajoen tulee Koskenkorvan tehtaan sijaintikuntana hankkia merkittävä osuus uudesta yhtiöstä.

Varminta olisi ollut, että hyvään kuntoon nostettu yhtiö olisi pysynyt valtion omistuksessa, tuottamassa tuloja veronmaksajille. Valtion tyhjällä kassalla on kuitenkin vaikea kehittää yhtiötä. Luotan vahvasti tehtaan tulevaisuuteen, koska se on hyvässä iskussa. Tuotantoennätyksiä tehdään joka vuosi ja tehokkuutta on parannettu investoinneilla.

Rikkaat eivät niin rikkaita kuin miltä näyttää – nettoarvosta pois 20-50-80? %

Taas on ilmoiteltu siitä, mikä on esimerkiksi valtion sijoitusrahasto Solidiumin arvo. Uutisten mukaan se on 8,5 miljardia euroa.

Tämä siis laskettuna osakkeiden pörssiarvon mukaan, siis siihen hintaan, mitä niistä sillä hetkellä maksettaisiin pörssissä, jos ne myytäisiin.

Jos kuitenkin myyminen tapahtuisi kerralla, vaikuttaisi se myös hintoihin alentavasti. Osakkeiden äkkinäinen myynti (pörssi)markkinoilla laskisi siis niiden hintaa, koska tarjonnan lisääminen laskee hintoja, jos kysyntä pysyy vakiona.

Pörssikurssien nousu ja tulossa oleva lasku

Mikä menee ylös tulee myös alas, sanoo ns. Galbaithin laki, jonka minä olen sen yleispätevyyden peusteella Galbraithin laiksi nimennyt. Siihen sisältyy myös pörssiromahduksen mahdollisuus.

 

Käynnissä on maailman kaikkien aikojen suurin pyramidihuijaus: bitcoin-nimisen nettirahan liikkeellelasku. Sen määrää kasvatetaan kymmenen minuutin välein, ja vanhasta rahasta synnytettävän uuden rahan saajat ratkaistaan arpomalla.

 

Suomen Robin Hood ihan metsässä

Ministeri Terho ilmoitti A studiossa, että kun Britit lähtevät Eu:sta, Brexitin myötä Suomen kulut pienenevät. Tosiasiat ja suuntaukset puhuvat kyllä toista kieltä. Mitä ilmeisemmin tapahtuu tasan päin vastoin. Lisää rutkasti EU:n toimistoseiniä ja hallintokuluja on jo tiedossa ilman brittejä. Tämän lisäksi jäsenmaita tulee rasittamaan entisestään maahanmuuton laajennettu taakanjakomekanismi. Taas ilman brittejä. Omat rasitteensa tuo myös aivan liian vähälle huomiolle jäänyt kansainvälinen finanssipolitiikka.

Onnenkantamoisilla pörssiin

Rovio listautuu pörssiin. Pelit ovat sisältötuotteita. Ne eivät ole innovaatioita sen enempää kuin romaanit tai elokuvat. Mitään pysyvää tulevaisuuden pohjaa pelialalla ei ole. Pelit ovat hittivetoisia.

Vähän kuin lottorinki listautuisi pörssiin! 

 

 

http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/viihde/152413-pelit-eivat-innnovaat...

 

Pienet yhdistykset saavat kohtuuttoman lei-maksun EU:n vuoksi

Tuntuu aivan käsittämättömältä se byrokratian määrä ja kustannus, jonka Euroopan unionin (EU) "uudistus" taas lykkää pienille vapaaehtoisyhdistyksille. Kaikki rekisteröidyt yhdistykset, joilla on pörssiosakkeita, joutuvat maksamaan lei-tunnuksen hankkimisesta ensin maksua 136,40 euroa rekisteröitymisestä ja ensimmäisen vuoden vuosimaksuna sekä jatkossa vuosimaksuna 86,80 euroa. Kaiken tämän takana on EU:n ensi vuoden alussa voimaan astuva säädös eurooppalaisesta arvopaperisäätelystä.

Luoko pörssi rahaa?

Aihe josta olen kinannut talousdemokraatit ry jäsenten kesken raivokkaasti. Pörssi ja yksityiset pankit luovat rahaa.

Pörssin rahanluontimekanismi lyhyesti. Sijoitat satasen osakkeisiin, kurssi nousee ja saat myydessä 200. syntyi tyhjästä 100 €.

Vastaväite. Osake ei ole rahaa, sinun täytyy löytää osakkeelle ostaja joka ostaa sen ennen kuin saat rahat eli raha ei synny pörssissä vaan kaupassa.

Miten käy, jos pörssi losahtaa?

Eletään huipputaloussuhdannetta, vaikka Suomessa se näkyy vain ministeriden ja puoluejohtajen pullisteluna. On tullut lisää työpaikkoja 41 000, mtta se on vielä kaukana täystyöllisyydestä. Suhdanteiden huipun jälkeen yleensä on tullut laskukausi, niin se tulee nytkin.

Pörssi voi losahtaa hetkellä millä hyvänsä, eikä vaihtoehtoista strategiaa politiikoilla ole. Pörssi elää omalla syklillään ja poliittinen valtaa elää vaalikausilla. Nyt seuraavat eduskuntavaalit ovat näillä näkymin vielä pitkällä tulevaisuudessa eli 14. huhtikuuta 2019.

Rahan luominen pankissa ja pörssissä

Nykyisin on yleistä tietoa missä raha syntyy. Se syntyy pankissa kun pankki myöntää luottoa. Luottoa myöntäessä syntyy kaksi pankkitiliä. Lainan ottajan tili jossa on positiivinen saldo ja velkatili jonka saldo on negatiivinen. Ville Iivarinen kirjassaan Raha tuo asiaa esiin.

Tietovisa pörssin hallintarekisteristä

Valtionvarainministeriössä suunnitellaan pörssiosakkeiden (arvopapereiden) omistamisen sallimista hallintarekisterin kautta myös kotimaisille osakkeenomistajille. Tähän mennessä omistus on sallittu vain ulkomaisille omistajille. Esitys on herättänyt vastustusta, sillä sanat “pörssi” ja “sijoittaminen” saavat punakoulunsa käyneet lehtitoimittajat sekaisin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä