KVASITIETOYHTEISKUNTA; ilmastonmuutosDigitalisointi mättää kvasitietoa kaikkiin mahdollisiin alustoihin. Ei tullutkaan tietoyhteiskuntaa. Tuli vain tietoistettu yhteiskunta. Muoto korvaa sisällön liian usein. *** IHMISEN AIHEUTTAMA ILMASTONMUUTOS ON TIETEELLISTÄ FAKTAA!
Sääennusteiden osumatarkkuus on heikentynyt. (IL 12.8.).
Kahden vuoden perusteella ei vielä voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä, mutta ainahan voi spekuloida:
Ilmastomallit eivät pysty ennustamaan emergenttejä ilmiötä, siis systeemien muutoksia. Siksi missäpäin maailmaa tahansa keskimääräiset säät voivat ajanmittaan joko parantua tai huonontua - ja myös ennusteet tilapäisesti huonontua.
Sää on kaoottinen, ilmasto ei ole. Jos ilmasto olisi kaoottinen, ei esimerkiksi olisi kesiä ja talvia.
Säätä voidaan ennustaa vain muutaman päivän päähän, mutta ilmastosta voidaan laatia skenaarioita monien vuosikymmenien vuosien päähän. Miksi?
Ilmastosysteemien mallit ovat täysin erilaisia säämalleihin verrattuna. Säämallien lähtökohtana ovat alkuarvot. Ilmastosysteemien taustalla on esimerkiksi kasvihuoneilmiö ja lukuisa joukko eri tieteiden selitysmalleja.
Ilmastonmuutos on vaikea asia etenkin niille, joilta puuttuvat fysiikan perustiedot ja niinhän on asian suurimmalle osalle suomalaisista.
Säätä ei voida ennustaa kovinkaan monen päivän päähän, kuinka siis ilmaston kehittymisestä voidaan sanoa mitään? Syy on yksinkertainen ja sitä voidaan havainnollista analogialla. Emme voi ennustaa, koska joku nyt terve ihminen kuolee, mutta voimme sanoa, että esimerkiksi miesten keski-ikä jossakin maassa on 75 vuotta.
Ilmaston lämpeneminen EI TARKOITA, että joka paikassa lämpenee keskimäärin saman verran, vaan sitä, että ilmastosysteemit muuttuvat. Kukaan ei pysty ennustamaan, millaiseksi Suomen säät tulevat muodostumaan ilmaston lämpenemisen edetessä.
Nyt Suomeen on iskenyt negatiivinen Pohjois-Atlantin oskillaatio (NAO), joka ei tiettävästi koskaan ole iskenyt kahtena talvena peräkkäin, tuoden meille arktiset säät. (Esimerkkinä mahdollisesta ilmastosysteemin muutoksesta)