Kuinka tulevaisuusvaliokuntaa viilattiin linssiin
Epätieteille on tyypillistä, että metaforien avulla tehdään johtopäätöksiä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raportti on ankea esimerkki tästä:
Pirjo Ståhle ja Markku Sotarauta: ALUEELLISEN INNOVAATIOTOIMINNAN TILA, MERKITYS JA KEHITYSHAASTEET SUOMESSAJULKAISU 3 EDUSKUNNAN KANSLIAN / 2003.
Ote: ”Entropian rooli itseuudistuvassa systeemissä on määräävä. Entropia tarkoittaa turhan tai ylimääräisen tiedon tuottamista, kokeilua, pohdintaa, yrittämistä tai informaatiota, josta ei tiedetä sen tuottamisen hetkellä, onko se olennaista tai edes tärkeää tai tullaanko sitä koskaan tarvitsemaan.”
Shannonin käyttämä entropia, liittyy vain signaalien koodaamiseen, eikä millään tavoin ole kytkettävissä semantiikkaan. Jos on kyse fysiikan entropiasta a la Prigogine, liikutaan lainauksessa vain metaforan tasolla.
Kun tietoyhteiskunta.fi -foorumilla kritisoin Ståhlen ja Grönroosin kirjaa ”Knowledge Management — tietopääoma yrityksen kilpailutekijänä” (1999), jossa on samaa entropia-sekoilua, Pirjo Ståhle vastasi, että kirjan ”esittämät asiat ovat tieteellisesti perusteltuja”. Ylipäätänsä professorit, jotka kirjoittavat kuin konsultti ja toimivat kuin konsultti, mutta väittävät perustavansa tieteeseen, ovat yhteiskunnallisesti vaarallisia vaikuttajia.
Metaforat ovat erittäin tärkeita haluttaessa ymmärtää uusia asioita, mutta siitäkään ei voi olla tässä kyse, kun tehdään johtopäätöksiä virheellisen metaforan avulla:
”Entropia tarkoittaa myös epäjärjestyksen määrää, mikä tarkoittaa, että tiedon tulee olla paitsi runsasta myös sisältää ristiriitoja.”
Tässä taas mennään jo ihmisten psykologian tasolle aidosti pseudotieteellisellä otteella, johon konsultit kyllä helposti pystyvät, mutta kirjoittajat ovat professoreja.
”Innovatiivinen systeemi kykenee sekä tuottamaan entropiaa että hävittämään sitä eli toimijat eivät ahdistu prosessin kaoottisessa vaiheessa, jossa tietoa ei kyetä vielä priorisoimaan tai suunnitelmia ei kyetä tekemään.”
Sama paljolti Nobel-kemisti Ilya Prigoninelta peräisin oleva metaforien väärinkäyttö jatkuu täällä, raportti vuodelta 2004.
INNOVATIIVISTEN YMPÄRISTÖJEN JA ORGANISAATIOIDEN JOHTAMINEN tärkeänä lähteenä Ståhlen oma kasvatustieteen väitöskirja, josta hän sai vuonna 1998 arvosanan lubenter approbatur. Pirjo Ståhle on aikoinaan toiminut Steiner-koulun opettajana.
Tässä vielä pari näytettä tuosta jälkimmäisestä raportista (ei kannata yrittää ymmärtää, kansanedustaja kyllä ymmärtävät edustuksellisesti puolestamme):
Ote: ”Ainoastaan sellaiset systeemit, jotka pystyvät kestämään kaaosta ja epätasapainoa, kykenevät sisäsyntyiseen, radikaaliin uudistumiseen. Prigoginen mukaan kaaos tai tasapainottomuus on kaikissa elämänmuodoissa uuden järjestyksen lähde.” — ”On siis tullut ratkaisujen aika, eli fysiikasta lainatulla käsitteellä tilannetta voi kutsua bifurkaatiopisteeksi – eli kohdaksi, jossa avautuu valinnan mahdollisuus.”
Bifurkaatiot vain sattuvat olemaan ns. faasiavaruuden ominaisuus eivätkä liity mihinkään aika-akseliin. Fysiikan väärinymmärtämistä ja fysiikan mallin väärinkäyttämistä asiaan, vailla ymmärryksen häivääkään. Tässä lisää Ståhlen metaforaattista bifurkaatiohömppää:
”Bifurkaatiopisteet tuottavat sosiaalisille systeemeille, ryhmille, organisaatiolle tai verkostoille erityisen haasteen. Bifurkaatiopisteitä ei voi kontrolloida tai ennustaa, mutta ne voi tunnistaa. Osataanko organisaatiossa hyödyntää itseorganisoitumista tai luotetaanko ylipäänsä systeemin itseorganisoituvaan voimaan käytännön kehittämistyössä, perustuu paljolti siihen, kyetäänkö bifurkaatiopisteet tunnistamaan ja kyetäänkö niihin reagoimaan silloin, kun on oikea aika. Toisaalta taitoa vaatii myös se, ettei reagoi silloin, kun aitoa valinnan mahdollisuutta ei vielä ole olemassa. Varsinkin innovatiivisessa toiminnassa on olennaista oivaltaa oikea aika ja osata toimia oikea-aikaisesti – ei liian myöhään eikä liian aikaisin. ”
Raporttien puuhamiehet:
Kansanedustajat Markku Markkula (pj.), Risto Kuisma (vpj.), Anne Huotari, Toimi Kankaanniemi, Kyösti Karjula, Jyrki Katainen, Esko Kurvinen, Kalevi Olin, Jussi Ranta, Esko-Juhani Tennilä, Marjatta Vehkaoja ja Matti Väistö.
Professori Pirjo Ståhle on nykyisin Suomen kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja, joka vuosittain jakaa 130 miljoonaa euroa tieteelle ja taiteelle.
Johtaja Markku Markkula vastaa Aalto-yliopiston yhteiskunnallisen vaikuttamisen teema-alueen suunnittelusta.
Ministeri Jyrki Katainen tuhoaa lastemme tulevaisuutta hallituksessa ja lankesi tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana Pekka Himasen ansaan.
”Konsultit aiheuttavat muutoksen. Sitten tarvitaan konsultteja esittämään miten muutoksesta selvitään. Kun muutos on hoidettu, tarvitaan konsultteja selittämään, että ympäristö on muuttunut, ja siksi uusi muutos on taas tarpeellinen. Se on mukava pieni ikiliikkuja. Ongelma on siinä, että konsulteille pitää maksaa tuntiliksaa. ” (Scott Adams: Dilbertin periaate)
Voisi melkein lyödä vetoa siitä, että yksikään ”raporttien puuhamiehistä” ei osaa selvittää selkokielellä noidenkin konsulttislangiraporttien ”viulut” maksaville veronmaksajille, mitä tekstit tarkoittavat ja mitä käytännön hyötyä niistä on.
Ilmoita asiaton viesti
Noista höplääjistä Pirjo Ståhle on nykyisin Suomen kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja, joka vuosittain jakaa 130 miljoonaa euroa tieteelle ja taiteelle.
Höplätyistä Markku Markkula vastaa Aalto-yliopiston yhteiskunnallisen vaikuttamisen teema-alueen suunnittelusta. Jyrki Katainen tuhoaa lastemme tulevaisuutta hallituksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Selkokielta noihin tosiaan kaipaisi. Nyt ei oikein löydy sitä pihviä.
Oletko Lauri kuullut tästä?
http://www.amiando.com/innovaatiojuna.html?page=34…
LG: Hyvä idea. Lieneekö saatu japanilaisesta sinkkujunasta …
Ilmoita asiaton viesti
Ei ongelma ole kielessä, vaan sisältö on paikoin puhdasta roskaa.Ei selkokieli parantaisi asiaa. Pyrin tässä osoittamaan, että professorititteleillä voi kansanedustajillekin syöttää mitä roskaa tahansa. Entinen Steiner-koulun opettaja professori Pirjo Ståhle on tuolla hömpällään ja lubenterin väikkärillään päässyt pitkälle:
Scientific and other positions of trust
Member of the board of the New Club of Paris 2009-
Member of the scientific board of European Chair on Intellectual
Capital Management, University of Paris-Sud 2008-
Member of the board of World Vision Finland 2008-
Founding Member of the New Club of Paris (invited) 2005-
Member of the board of The Finnish Cultural Foundation 2003-
Member of the advisory board, Statistics Finland 2003-2006
Member of the editorial board of the journal
Lline (Life Long Learning in Europe) 2003-2004
Member of the editorial board of the journal
Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskining 2003-2007
Leader of the Graduate School for Intellectual Capital and
Knowledge Management 2003-2007
Adjunct Professor of Tampere University of Technology 2001-
Professional activities
Chair of the quality audit of Helsinki University of Technology
(nominated by Finnish Higher Education Evaluation Council,
Ministry of Education) 2007-2008
Chair of working life committee / Information Society
Policy Programme (nominated by Government of Finland), 2003-2007
Member of the quality audit of the administration of the
University of Helsinki 2004-2005
Leader of the expert group: The Regional Impact of Innovation
and Technology Programs (Parliament of Finland, Committee
for the Future) 2001-2004
Chair of the quality audit for Helsinki Business Polytechnic,
(nominated by Finnish Higher Education Evaluation Council) 2003
Member of STRATA-ETAN high level expert group: Mobilising
Regional Foresight, (Research Directorate General, Scientific
and Technologic Foresight, European Commission) 2001-2002
Member of the expert group: Development of University
Management and Funding (Ministry of Education) 2001-2002
Member of the international quality audit for university teaching
in the University of Helsinki 2001-2002
Member of Quality Audit for the National Quality Award
Competition (The Center for Excellence – Finland) 2001-2002
Member of quality audit for university teaching
in the University of Tampere 1999
Member of FINHEEC, Finnish Higher Education Evaluation
Council (Ministry of Education) 1998-1999
Member of Quality Reward Audit for Schools and Institutes in
Southern Finland (County Administrative Board) 1995-1997
Ilmoita asiaton viesti
#4: Kieli on ensisijaisesti ajattelun väline, mutta nämä professorit ovat mitä ilmeisemmin ottaneet turhan monta postmodernismin kurssia ja käyttävät kieltä ajattelun poistamiseen. Sen sijaan, että tekstin tarkoitus olisi informoida, sen tarkoitus on soljua ja tuudittaa kuuntelija tai lukija ajattelemattomuuden tilaan. Siinä hän on altis psykologiselle vaikuttamiselle, jossa objektiivisen tiedon korvaa subjektiivinen tunne. Kun yksilö kuvittelee, että hän on ainoa joka ei ymmärtänyt mitä äsken puhuttiin, hän lähtee helposti mukaan konsensukseen.
Pari? vuosikymmentä sitten mm. Alan Sokal kunnostautui julkaisemalla kieli poskessa tehdyn artikkelin, jonka tekstin muoto noudatti postmodernia diskurssia, mutta jonka sisältö oli *tarkoituksella* höttöä. Kuitenkin suuri yleisö (jos kymmenenkin ihmistä oikeasti lukee niitä, niin kyseessä on suuri yleisö) alkoi puolustaa tämän ideoita faktoina. Modernien filosofioiden mukaan (pragmatismi) hyvin tehty artikkeli voikin itse asiassa luoda todellisuutta…
Välillä näissäkin blogeissa joku aloitteleva (usein demari) poliitikko päättää kirjoittaa synergia-konvergensseista yms. höttötermeistä silmiinpistävän laaduttomalla puppugeneraattorilla. Huolestuttavaa on, että kun laadukas poliitikko puhuu, hänen sanomansa on edelleen höttöä, ainoastaan hän puppugeneraattorinsa suoltaa syntaktisesti parempaa tekstiä.
Myös yrityksiä hankkia tietoa ilmiöstä tekemällä ensiksi analogia, personifikaatio tai muu metafora ja tutkimalla metaforan ominaisuuksia, näkyy jatkuvasti näissäkin blogeissa. Yritykset ovat järjestään melko onnettomia. Huolestuttavaa on lähinnä se, että samaa toimintaa tapahtuu sekä julkis-, että yksityispuolen hallinnoissa ja tutkimuksissa huomaamattamme.
Ilmoita asiaton viesti
#5 Niinpä. Olen joskus pohtinut, mistä tuo johtuu?
Rohkenen epäillä, että yksi merkittävä syy on suomalaisessa pänttäyskulttuurissa. Koulussa kaikilla tasoilla muistaminen/pänttääminen tuottaa ”hyviä tuloksia”, etenkin kielissä, jotka ennen ylioppilastutkinon uudistusta olivat keskeisessä asemassa. Sama korkeakouluissa, jonne valmentaudutaankin pänttämällä.
Mitä tuosta on seurannut? Ihmiset omaksuvat ja jopa muistavat refleksinomaisesti mitä tahansa heille syötetään ”ylemmän portaan” taholta. Ymmärrys tai kriittisyys puuttuvat ja ovat oikeastaan haittoja. Etenkin ne haittaisivat vaadittua nuoleskelua. Ettäkö meillä olisi TIETOYHTEISKUNTA? Ei sinne päinkään!
Ilmoita asiaton viesti
Lauri G: ”Ei ongelma ole kielessä, vaan sisältö on paikoin puhdasta roskaa.Ei selkokieli parantaisi asiaa.”
En ota kantaa tekstin tieteelliseen oikeellisuuteen, kun itse olen kuullut esim. bifurkaatio-termiä käytettävän vain vesistöjen yhteydessä, kun on puhuttu veden laskusuunnan jakautumisesta eri suuntiin.
Lähinnä kiinnostaa tietää, ymmärtävätkö edes kaikenlaisten raporttien ”puuhamiehet” mitä konsulttislangiraportit tarkoittavat ja pystyvätkö he ”suomentamaan” raporttien sisällön raportit kustantaville veronmaksajille.
Ilmoita asiaton viesti
#7 Toki bifurkaatiolla on nuo perinteiset merkitykset, mutta Ståhlelle ja häntä siteeraaville väikkäreiden ja muiden opinnäytteiden tekijöille bifurkaatiot liittyvät ns kaaosteoriaan. Oppi-isänä on ollut kemian nobelisti Prigogine, joka yritti soveltaa kemiaansa yhteiskuntatieteisiin:
Ståhle: Taking these metaphors into contemplation we hit upon the astonishing resemblance they hold to the concepts of self-organization through chaos ending up in a new structure through bifurcation. We quote:
“… In this way the system is pushed farther and farther away form equilibrium. At some point we reach the threshold of the stability of the ”thermodynamic branch”. Then we reach what is generally called a ”bifurcation point.” … The system will in effect scan the territory (near the bifurcation) and will make a few attempts, perhaps unsuccessful at first, to stabilize. Then a particular (critical) fluctuation will take over. By stabilizing it, the system becomes a historical object.” (Prigogine & Stengers)
Ilmoita asiaton viesti
Kävin etsiskelemässä netistä tietoa siitä, mitä bifurkaatiopisteellä organisaatioissa tarkoitetaan ja olin ymmärtävinäni, että sillä tarkoitetaan sitä tilannetta, jolloin organisaation ”tasapaino” horjuu eikä osata päättää mitä pitäisi tehdä tilanteen parantamiseksi.
Päätös siitä, jakautuuko organisaatio esim. kahdeksi erilliseksi organisaatioksi tai ulkoistaako se muuten kannattamattomiksi muuttuneita toimintojaan vai hakeutuuko peräti konkurssiin, perustuu asiasta tehtäviin analyyseihin. Ilmeisesti miltei ”bankrottiin” ajetun kuntasektorin kunta-ja palvelurakenneuudistus kasvukeskustavoitteineen edustaa pyrkimystä löytää mielekäs suunta nyt käsillä olevassa yhteiskunnallisessa ”bifurkaatiopisteessä”.
Uskoisin että jotain toiminnan suuntaviivoja pienemmän organisaation ”bifurkaatiopisteessä” voi antaa vaikkapa ”nykytila-analyysi” ja ”kasikenttäswot”, ettei tarvitse ihan kaoottiseen tilanteeseen ajautua. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Bifurkaatiopiste organisaatiossa on vain hömppämetafora eikä tarkoita yhtään mitään. Konsulttien roskaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ståle puhuu ristiriidosta, ja ilman niitä, ei ole kehitystä. Tässä hän on hyvin oikeassa. Jos muutosasia on objektiivinen tosi eli sille on tarve, se etsii aina ristiriidalle itse sen oikean muutoshetken Toimijan vain tulee olla silloin kohdallaan, mutta joskus se sitä on västämättä.
Mielestäni poikkitieteelliset vertailut ovat enemmän kuin tervetuleita.
Ilmoita asiaton viesti
1. Mielestäni jo tuossa edellisessä kommentissani selviää pääpiirteet Stålen ja Grönroosin väitteille. Asia on loppujen lopuksi äärimmäisen yksinkertainen ja se tulisikin selittää Occamilasittain suodatettuna, jotta tämä yksinkertaisuus tulisi siitä esiin.
Uskon, että Ståle ja Gröönroos pystyvät helpostikin selittään, missä menevät ja tekemään sen pitävästi. Tunne jo heidän ajatteluaan, enkä koe siinä juurikaan ristiriitoja, jotka eivät saisi tieteessä selitystään.
Ilmoita asiaton viesti
Objektiivisen ja intuitiivisen kohtauspiste tekee Ihmisestä Ihmisen, muuten meitä ei olisi kuin eläimenä. Kykymme toimia selittämättömästi oikein tai luovasti oikein selittyy materialistisessa dialektiikasssa. Sen tietoteorian tuntemus on merkittävä asia. Tulette huomaamaan, että en ole väärässä.
Ilmoita asiaton viesti
#11 Ei kemiasta/fysiikasta vedetyillä metaforilla voi selittää yhtään mitään ihmisten tavasta toimiva tai edes innovaatioista. Kaiken lisäksi Ståhle on ymmärtänyt nuo Prigoginen opit väärin ja Prigogine puolestaan esittänyt populaarikirjassaan pelkkiä spekulaatioita, jotka Ståhle tyhmyyttään on omaksunut ”tieteenä”, väikkärissään.
Ilmoita asiaton viesti