Kallasvuon lähtö ei auta, ellei myös Ollila häivy Nokiasta
Ollilan päätökset 10 vuotta sitten olivat alkua Nokian alamäellä. Ollila on siunannut kaikki Kallasvuon merkittävät päätökset. Ollila on menneiden virhearvioidensa vanki. Ylivasallin vaihto ei ratkaise mitään, ellei myös Ollila poistu Nokiasta takavasemmalle. Siellä taitaa on luksusvenelaitureita ;-)
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ei auta Ollilankaan lähtö, jos eivät osaa tehdä sellaista älypuhelinta, joka ensinnäkin toimii edes jotenkin ja lyö kilpailijat laudalta.
Kauppalehti toteaa E. Ahon olleen viisas, kun ei ole hankkinut yhtään Nokian osaketta salkkuunsa vaikka on johtokunnan jäsen.
OTK Kallavuo toteuttaa KTM ja DI Ollilan ajatusta. Tuotekehitystä seuraillaan, mutta mitään ei tehdä itse kuin jälkijunassa suuremmalla volyymillä ja halvemmalla.
Nokian viimeinen edistysaskel oli Nokia 7110 WAP-puhelin 1999. Sen jälkeen kaikki Nokialla alkoi perustua jälkijättöisyyteen ja toisten innovaatioiden toimeenpanemiseen sitten kun nämä olivat alkaneet menestyä.
Tämä näkyi niin Nokia 6310:ssä, joka tuli kaksi vuotta Ericsson R520m:n, GPRS-puhelimen jälkeen.
Ei ole mitään hyötyä palkata Nokiaan uutta johtajaa, joka hänkin toimeenpanee Ollilan strategiaa.
Nokia on erkaantunut Connecting People -toiminta-ajatuksestaan. Nokia kilpailee Applen kanssa Amusing People:sta.
Jos Nokia pysyisi toimita-ajatuksessaan, se kehittäisi puhelimia, jotka sopivat mainiosti minisylikoneiden tukiasemiksi "heittämällä" ja joihin saisi suuntaavan lisäantennin.
On hiukan erikoista, että nokiasta keskustellaan niin kiivaasti suomalaisilla keskustelupalstoilla, kuten täällä. Nokiahan ei ole suomalainen yritys, mutta ilmeisesti muita ulkomaalaisia yrityksiä ei yhtä hyvin tunneta? Tai sitten nokia jotenkin mielletään nimensä vuoksi suomalaiseksi yritykseksi?
Noin teoriassa - on tietysti kiva välillä miettiä sitäkin, että kannattaisikohan jonkun jättisuuren yrityksen välillä oikein "heittäytyä huonoksi", jotta yrityksen osakkeiden arvo ensin huomattavasti laskisi, kun sitten yritys julkistaa jonkun kivan idean, jonka avulla osake sitten taas nousisikin huimiin korkeuksiin, jolloin jo ne osakkeita pois myyneetkin ostaisivat taas niitä.
Ja rahaa kertyy sinne, jonne tarkoitus juuri onkin?
Mikä onkaan pörssin tarkoitus?
Saada yrityksille rahaa toimintaan ja tuotekehittelyyn... vaiko antaa esimerkiksi idioottilandian kaltaisten maiden suunnattomille eläkerahastoille mahdollisuuksia hukata niiden "eläkesäästäjien" eläkevaroja ja siirtää niitä varsinaisilta yrittäjiltä niille, jotka vain leikkivät yrittämistä? Siis kansalaisten annetaan kyllä säästää - pakollakin, mutta heidän ei annetakaan päättää mihin rahat sijoitettaisiin?
Jotkut sossuistikepulit päättävät heidän puolestaan, siis muun muassa ne hyvät toverit, jotka ovat näihin päättämistoimiin puoluetoveruuden ansiosta valittuja. Erinomaisia kielimiehiä kaikki - ainakin hyvin päteviä nuoleskelemaan...!?
Eikö totta?
Gröhn on paitsi älykäs ja tietorikas, myös soppelisti kyyninen.
Juuri sellainen, joka on muodostunut homo ludens - rodulla jonkinlaiseksi ihanteeksi (Kallo H Isokallio, Lasse Lehtinen, Aarno Laitinen & muu kyynikkolauma).
Kait se pitäisi vaihtaa koko Nokian hallitus, niinkuin olisi pitänyt vaihtaa Suomenkin, mutta kun ei vaaleja osunut kohdalle (entiVanhasen lähdön yhteydessä).
StoraEnson hallitusta ei vaihdettu ja niin menevät erikoiskuljetukset Rovaniemen läpi toinen toisensa jälkeen (sellukattiloita).
Lappi tyhjenee tuotannollisesta toiminnasta ja ryhtyy juuri sellaiseksi kuin sen Erno Paasilinna & al jo aikapäiviä nimittivät: "Suomalai/nen/sten siirtomaa".
Kiitos hyvästä avauksesta, Lauri Gröhn, jonka perusteella Nokian pörssikurssin olisi pitänyt tippua alle 6 egen, mutta näyttääkin hän nousevan yli 7:n.
Ero sekä suunnassa että määrässä on suunnaton.
Olin aikoinaan Nokialla hommissa 90 luvulla kun siitä tehtiin maailmanluokan firma. Nyt on edessä fuusio joko Microsoftin kanssa tai siirtyminen linux maailmaan joka voi vielä pelastaa firman. jos johtoon tulee jenkki toteutuu tuo fuusio ja se on Nokian loppu, siitä tulee Microsoftin elqotec.
Kukaan ei ole niin kyyninen kuin erotettu ja entinen johtaja. Paitsi meidän Matti. Kertoneeko se Matista vai alaisista, mene ja tiedä.
Voihan olla että kyyniseksi voi tulla silloinkin, jos ei johtajaksi asti koskaan piäse ;)
Tuli vaan mieleen että koskas Yle on näin johtajaa puolustellut kuin Kallasvuota. Kohta alkaa jossain vähemmistöpuolueessa, jossa enemmistö on ei rasisteja, itku ja parku kansallisen yhtiön johtajan valintaprosessista. Eihän siinä näin pitänyt käydä.
Leikki leikkinä. Hyvä se on että Nokian nykyjohto saa luottamusta kotimaan medialta. Varmasti yhtiössä tehdään töitä enemmän kuin koskaan kurssin kääntämiseksi. Nyt tarvitaan vehkeitä, joihin kyetään tuottamaan laadukasta palvelunsisältöä.
Ei Nokian tilanne ole ollenkaan niin paha, kuin annetaan ymmärtää. Toki turbulenssi tällä hetkellä on kova, mutta se tasaantuu ajan oloon. Nykyjohdolla tai uudella.
Täällä Nokian kotimaassa firmaa aikansa ylistettiin yli kohtuuden, nyt pelätään ja povataan vaikeuksia ellei vallan valtaamista.
Ihan vain piruuttani ennustan puolestani puolen vuoden sisään uutta nousua.

Kommentoi 12 kommenttia