Etteikö ilmasto muka lämpene 1 ?
Kaikenlaiset hörhöt ja harrastelijat vänkäävät jatkuvasti, ettei ilmasto lämpene. Ilmeisesti käsite trendi on heille tuntematon. Lämpötiloissa on ollut useiden vuosienkin laskuja, mutta suunta on ylös:
![]()

Jälkimmäisen lähde
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
olennaisempi käppyrä olisi esim.1750-1880,,nutta mistäs sellaisen taiot?
Näkyisi edes se,miten kivihiilen voimallisen käytön alkaminen on syyllinen,,tahi sitten ei!
Fakta, ilmaston lämötila on laskenut kahtena viime vuonna. Trendi tulee "asiantuntioiden" mukaan jatkumaan, mielenkiintoista.
LG: Jo 1900 luvulla oli 3 noin 10 vuoden lämpötilojen laskukautta. Näkyy ylemmästä kuvasta, mutta katsokaa trendiä, tuota suurta linjaa, ei noita vaihteluja, mitä kutsut ”trendiksi”.
Toisinajattelijat ovat nykyisin mediassa ym. "hörhöjä" tms rupusakkia yhä useammissa kysymyksissä.
LG: Harrastelijoiksi voidaan katsoa myös ne tutkijat, joiden pätevyys on muulta alalta. Hörhöjä taas ovat ihmiset, jotka levittävät moneen kertaan kumottua roskatietoa ymmärtämättä edes sitä, etteivät ymmärrä. Jostain kumman syystä nuo molemmat ryhmät haluavat panna päänsä pensaaseen.
Kansainvälisesti debatti on tosi kuumaa. Mulla on töiden ohessa koko ajan päällä keskusteluja, puheita, dokumentteja, useita tunteja joka päivä.
Keskustelu ON KUUMAA.
Jos lähdette avoimesti käymään läpi, sanotaan viimeisen puolen vuoden aikana tullutta materiaalia, saatte laajemman käsityksen ja huomaatte, että ilmastohuijarit alkaa olla jo aika perusteellisesti paljastettuja.
LG: Esitäpä konkreettsella tavalla edes YKSI huijaus!
Alempi käppyrä lienee saatu väärennetyillä tai väärin (tahallisesti) mitatuilla lämpötilahavainnoilla. Enää ei ole kehdattu jättää pois keskiajan lämpökautta, mutta väännetty hirveä piikki loppuun.
LG: Vaivauduitko edes katsomaan, mitä pystyakseli esittää ja mikä on mittakaava? Todella hirvittävä piikki!
Ylempi kuva on perin lyhyeltä ajalta ja mittausten mukaan lämpötila näyttäisi taittuvan laskuun.
pörssissä nyt olisi hyvä hetki ostaa lyhyeksi.
Alempi kuva on tietenkin julmempi kriitikon kannalta, mikäli pitää paikkansa.
LG: Kuvat eivät ole ristiriidassa. Vaaka-akseleiden skaalat ovat erilaiset.
Lämpeneminen ei ole ihme, kun päiväntasaajan seudulla Afrikassa ja Aasiassa on aina niin kuumaa. Sieltä se lämmin tulee, ei Suomesta.
LG: Hohhoijaa. Ja tuulihan syntyy siitä, että puut heiluvat ...
#4 LG:n vastaus: Lasketaanko harrastelijoiksi myös ne "tiedemiehet", joilla ei ollut IPCC:n raportin (1998) julkaisemisen aikaan tieteellistä loppututkintoa suoritettuna. Tällöinhän IPCC:n teoriaa ei kannata 2000 tiedemiestä ja "tiedemaailman konsensus" vaan 300 lahjottua propellipäätä.
LG: Tuoreempaa tietoakin löytyy.
Mutta koska tämä ei sinulle varmaankaan uppoa niin mutustele tuota:
http://www.jennifermarohasy.com/blog/archives/blog_2000%20Years%20of%20G...
LG: Käyrän tekijä on Mathematican asiantuntija ja nykyisin yrittäjä.
tai tuota:
http://wealthisnottheproblem.blogspot.com/2008/08/news-flash-climate-is-...
LG: Mikä on pointtisi tuon linkin suhteen?
Niin että voitaisiinko jo lopettaa tämä täysin turha hössötys CO2:sta. Se juna meni jo, mutta ilmeisesti yrität edelleen väkisin pitää lippua salossa?
LG: En muista maininneen co2:ta. Se on vain yksi kasvihuonekaasuista.
Taas meni inttämiseksi.
Tässä oikea käyrä:
http://www.youtube.com/watch?v=nEiLgbBGKVk
Ilkka
LG: Proxeja on puolenkymmentä ja siksi myös erilaisia käyriä. Ei ole olemassa mitään "oikeaa käyrää".
Oli miten oli, joskus tähän aikaan tuli jäämurtaja tänne perämerelle, nyt on vihreä maa ja vettä on satanut päivän, jos nyt yöksi muuttu rännäksi. Hiihtokelit menee yleensä vuodenvaihteen jälkeen, kun metsitsä ei ole lunta latujen tekoon.
Viimeisten 10-vuoden ajanjaksona talven tulo on heilunut hurjasti.
LG: Niin on 3 kertaa aikaisemminkin noin 10 vuoden ajan 1900-luvulla. Mutta 3 vuotta sitten talvella kävin Nauvosta Seiliin jäätä pitkin...
Tieteellinen yhteisö on asiasta niin yksimielinen kuin se vain voi olla. Aina toki löytyy soraääniä, mutta tieteellinen todistusaineisto on melko musertavaa ja kriitikkojen viimeinen oljenkorsi on aina joko väittää tietoja vääristellyiksi tai kyseenalaistaa metodeja ja tarjota tilalle vaihtoehtoista selitystä, jota ei ole koskaan voitu todistaa validiksi, kuten esim. termostaattiteoria.
On vain niin helppoa juuri nyt saada palstatilaa olemalla "skeptikko" ja esittämällä ihmisten tuntemia pelkoja elintasonsa puolesta lievittäviä lausuntoja, jonka mukaan ilmasto on vaihdellut aina ja etteivät ihmisten toimet vaikuta millään tavoin maapallon ilmastoon. Tietämättömien sieluista on aina taisteltu ja se tuskin loppuu tähänkään. Ääri-ilmiöt lisääntyvät, jäätiköt sulavat, tuulet voimistuvat, Suomessa vuodenaikojen vaihtelu tasaantuu. Näin ennustettiin jo 15-20 vuotta sitten. Napa-alueilla sateet lisääntyvät, joka saattaa lisätä siellä väliaikaisesti jääpeitettä, mutta esimerkiksi Grönlannin jäätikön sulaminen on vain kiihtynyt, josta vapautuva viileä vesimassa viilentää merien pintavesiä, mutta vapautuva maapinta-ala vähentää lämpösäteilyn heijastumista. Muutos ei siis ole lineaarista, mutta suunta on silti selkeä. IPCC (ilmastopaneeli) ei huvikseen tai takataskustaan laadi raporttejaan ja maalaile uhkakuvia. Se ei olisi kenenkään etujen mukaista, mutta sen sijaan skeptisyys palvelee hyvinkin monia ja suuria taloudellisia etuja.
LG: Niinpä. Ja jotkut yrittävät tehdä poliittista läpimurtoa populistisella ilmastöhömpällä, adressilla ja kirjeellä presidentille ...
Eikö maapallon lämpötila noudattele auringon aktiivisuutta? Olen nähnyt nyt useampiakin käppyröitä, joista toiset näyttävät että näin on ja toisia jotka sitten näyttävät että näin ei enää olisi.
LG: Miten ihmisten on niin vaikea tajuta, että lukuisat seikat vaikuttavat ilmastoon. Hömppäkin tuntuu kuitenkin karsinoituva yhden asian liikkeiksi: pilvet, aurinko... tai sitten vainoharhoihin ja salaliittoihin ...
Tässä tilastotieteen professorin mielipidekirjoitus aiheesta HS:ssa 2008. Sinänsä kysymys ei ole ilmaston muuttumisesta. Sehän muuttuu väistämättä. Meriveden pinnan korkeus on vaihdellut kymmeniä metrejä. Itse uskoisin, että pitkällä aikavälillä suurempi ongelma voisi olla ilmaston merkittävä viilentyminen ottaen huomioon maapallon väestökehityksen.
Lämpötilamittauksissa epävarmuutta
Helsingin Sanomissa on ihan mukavasti käyty keskustelua maapallon ilmaston lämpenemisestä viime vuosisadalla. Lämpenemisen kiihtymiseen uskotaan vahvasti.
Yksi esillä ollut yksityiskohta on ollut vuosi 1998, joka mainitaan poikkeuksellisen lämpimänä vuotena. Joidenkin mielestä lämpeneminen olisikin pysähtynyt tämän jälkeen (Ahlbeck 26.1.), toisten mielestä lämpeneminen on jatkunut (Valsta 30.1.).
Silläkin uhalla, että minua tilastotieteilijänä syytettäisiin ilon tai surun pilaajaksi, haluan esittää muutaman näkökohdan näistä ja muistakin lämpökeskiarvoista.
Minkään vuoden lämpötila-arvot eivät ole totuuksia. Ne ovat hyvin monimutkaisten ja epävarmojen mittausten tuloksia.
Itse olen katsellut Philip Brohanin tutkimusryhmän vuonna 2006 julkaisemaa artikkelia, jota ymmärtääkseni on paljon käytetty ilmastomuutosanalyysin pohjana. Tässä on yritetty määritellä myös virhemarginaaleja maapallon lämpötiloille pitkällä aikavälillä.
Julkaisussa on kuva, josta saa karkean kuvan mittaustuloksista. Epävarmuus on sen verran suurta, etten menisi sanomaan mitään lämpötilan muutoksesta noin vuosien 1995-1998 jälkeen. Sitä ennen lämpötila näyttäisi nousseen, mutta 1930-luvun loppupuolella virhemarginaalin yläraja on samalla tasolla kuin sen alaraja vuonna 2000.
Jos epävarmuus otetaan huomioon, lämpötilan muutos olisi näinä 60 vuotena pienimmillään nolla mutta suurimmillaan noin 0,6 astetta. Mittausten epävarmuus menneisyydessä on paljon suurempi kuin viime vuosina, koska mittauspisteiden määrä on lisääntynyt.
Brohanin ryhmän luomat pitkät aikasarjat ovat muutenkin epävarmoja. He itse toteavat, ettei mittausasemien kaupunkimaisuuden muutosta ole voitu kunnolla ottaa huomioon. Siten on mahdollista, että mitattu lämpötilojen nousu on liiallista.
Myöskään asemien teknisissä ominaisuuksissa tehtyjä muutoksia ei voida täsmällisesti ottaa huomioon. Tätä vaikutusta on vaikea arvioida.
Lisäksi asemien sijoittuminen ympäri maapallon painottuu selvästi asutusalueille. Laajat asumattomat alueet ovat yhä suorien mittausten ulkopuolella. Niitä koskevat mittaukset joudutaan arvioimaan ja epävarmuus lisääntyy.
Vastuu lämpötilamuutosmittauksista jääkin tulkitsijalle. Pidä jäitä hatussasi ylitulkintoja välttääksesi. Ymmärrän kuitenkin Valstan näkökulmaa siitä, että päätöksentekijän tulee varautua myös epävarman vaihtoehdon toteutumiseen. Oletan, että hänellä on mielessään monien epävarmojen vaihtoehtojen mahdollisuus, ei vain se, että ilmasto lämpenee kiihtyvästi.
SEPPO LAAKSONEN
LG: Kiitos hyvästä kommentista. Tiedemiehet yrittävät parhaansa, mutta ongelmia riittää. Toivottavasti pitävät työrauhansa.
Sinänsä en vastusta mitään empiiristä, todellista tai rehellistä tilastoa, miksi vastustaisin?
Vastustan jyrkästi "sopimusta", joka ei enää ole "Ilmasto"sopimus vaan jotakin aivan muuta.
Vastustan paniikkia, hysteriaa, pelonlietsontaa, vihanlietsontaa, ekoterrorismia, ihmisten kategorisoimista ekoargumentein jne.
LG: Miksi sitten osaltasi lietsot sitä?
Raha ei korreloi tuulien ja tuiskujen kanssa. Meidän pienet näpertelymme eivät korreloi ilmaston kanssa. Sopimukset tai allekirjoitukset eivät korreloi ilmaston kanssa. Hiilidioksikaan ei korreloi ilmaston kanssa.
Pelkätkää, panikoikaa, hypitkää vaikka seinillenne hysterianne kanssa, mutta ÄLKÄÄ VALEHDELKO, kiitos! Älkääkä tehkö omista pelkotiloistanne muiden ongelmaa.
LG: Olen odottanut esimerkkiä noista valheista jo viikon verran. Sellaisen saaminen olisi tosi innostavaa!
Alkoi Lobbauksen uusinta kierros. Voisi kuvitella, että on väärin ajatella väärin.
Siksi on jankutettava, että ajattellee oikein ja jos ei tämäkään auta, niin uusi kierros kehiin.
PS noin tunti sitten tuli You Tubeen uutislähetys Fox Newsistä, missä haastatellaan senaattori James Inhofea sekä siteerataan Climategaten sähköpostiviestejä.
http://www.youtube.com/watch?v=ZeU79SXebrw
Nyt on KUUMA debatti USA:ssa ja eittämättä muuallakin.
Seuratkaa uutisia Suomen ulkopuoleltakin!
"""#11 Kuten jo kymmeniä kertoa on todettu, vaihteluita on. Kasvihuonekaasut eivät ole ainoa ilmastoon vaikuttava tekijä. Trendit saadaan liukuvista keskiarvoista ja jo kuvastakin näkee, että nousua on. Mistään taittumista ei voi puhua. ""
Eikö tästä looginen johtopäätös ole se, että kerätään veroja niiin paljon, että voidaan rakentaa uusi planeetta, kun tämä on niin paska eikä pysy muuttumattomana?
#23
Katsokaa tuo linkkini pätkä, minkälainen aggressiivisuus on noilla ilmastohuijareilla! NOin 5-7-minuutin kohdalla.
LG: Kiitos linkistä. Hiiltyminen televisiossa ei koskaan ole hyväksi, mutta ymmärtäähän sen, kun haastattelija yrittää laittaa harrastelijan sanan asiantuntijan sanaa vastaan. USA ja Kiinan ohella maailman suurin saastuttaja, joka ei halua luopua saastuttamisen etuoikeudestaan. Ihmisiä on tapettukin bisneksen vuoksi. Miksei sitten käytettäisi hyväksi hörhöjä ja harrastelijoita saastuttamisen jatkamiseksi?
PS. Tietämättömyytesi tieteen periaatteissa on paljastunut jo tällä foorumilla. Taidat olla eräänlainen rasisti tiedemiehiä kohtaan. Kerro konkreettisesti mitä on huijattu tai itse ole se huijari.
Tässä kaikessa kieltämisessä on kyse vain siitä että oma mukavuudenhalu menee kaiken järkipuheen edelle. Kukas nyt haluaisi ajatella ikäviä asioita, niin kuin veroja ja kuolemaa? Suomessahan ei enää veroja tarvitse ajatella, mutta ilmaston lämpeneminen on myös ikävää ajateltavaa niin että jätetään sekin pois. Päätä pensaaseen vaan!
Eniten minua järkyttää tässä välinpitämättömyydessä ihmiset joilla on lapsia. Eikö todella lasten sukupolven olot kiinnosta tippaakaan?
#26
Eniten minua järkyttää pelon ilmapiirin syöttäminen lapsille 24/7 ilman mitään faktuaalista dataa.
LG: Niinpä. Pää pensaaseen olisi mielestäsi parempi. Antaa lapsien sitten joskus maksaa, eihän me, tämä sukupolvi luovuta mistään.
Miksi edelleen levittelet noita manipuloituja käyriä?
LG: Voisitko tarkentaa, miltä osin ne ovat "manipuloituja"?
Tiedeyhteisössä on jo laaja yhteisnäkemys että IPCC:n nykyiset ennustukset eivät perustu luotettavaan dataan.
Mitkä ovat (taloudelliset) intressisi, jotta jatkat tätä kuplaksi paljustunutta CO2 propagandaa?
Ihminen ei pysty vaikuttamaan ilmaston lämpeemiseen tai kylmenemiseen omilla teoillaan. Mitäs jos keskityttäisiin oikeisiin asioihin ympäristösuojelussa kuten vaikka aluksi puhtaaseen veteen ja paikallisiin pienhiukkaspäästöihin (kaupunki-ilman puhtauteen). Saataisiin (todennäköisesti) panostettaville rahoille jotain vastikettakin.
LG: Totta. Sinnekin pitää satsata. Mutta puhdas vesi loppuu, jos maapallo tuhoutuu, eikä hiukkasistakaan silloin enää väliä.
#27 Lukekaa viisaita sanoja:
"Mitäs jos keskityttäisiin oikeisiin asioihin ympäristösuojelussa kuten vaikka aluksi puhtaaseen veteen ja paikallisiin pienhiukkaspäästöihin (kaupunki-ilman puhtauteen)."
#2 - Miksiköhän nuo Wikipedian lätkämailat eivät oikein käy yhteen kymmenien proxytutkimuksien kanssa? Siksikö, että lätkäjoukkue ei ole ollut niitä tekemässä?
http://pages.science-skeptical.de/MWP/MedievalWarmPeriod.html
Lauri vetää ihan omia säveliään.
Noitahan löytyy netistä vaikka hurumyckke.
Tosiasiassahan maapallo on kylmennyt.
Keskiajan ns. pienijääkausi on sekoittanut ilmastouskovaiset ja he sanovat, että ilmasto lämpenee.
Tottakai se aina lämpenee kylmän jälkeen.
Ei muuta kuin Laurille hokkarit jalkaan ja takautuma Lontoon Thames joelle.
LG: Sinulla menevät skaalat sekaisin. tuhannet vuodet ja vuodet. Katsopa aloituskuvia.
""LG: Niinpä. Pää pensaaseen olisi mielestäsi parempi. Antaa lapsien sitten joskus maksaa, eihän me, tämä sukupolvi luovuta mistään. ""
Miten lapset voi pelastaa kokonaisen maapallon muutokselta, kun muutos on ollut ainoa vakio viimeiset muutamat miljardit vuodet? Miten kukaan voi pysäyttää muutoksen? Venus ja kuu on muutoksista vapaata seutua, joten sinne niin ja horioppia?
LG: Katsopa aloituviestiin lisäämääni jääkausikuvaa. Näyttääkö sen mukaan siltä, että jääkausi olisi tulossa?
Pari kysymystä näistä "lätkämailamalleista".
Mitenkäs esimerkiksi Keith Briffan tekemät lätkämailat Polar-Uralsilta ja Jamalin niemimaalta?
Ensimmäisessä tutkimusaineisto koottiin kolmesta puulustonäytteestä. Toisessa taas käytettiin 10 elävää puuta. Ei kovin edustavat otokset kyseessä kummassakaan...
Eikä se Mannin alkuperäinen lätkämailakaan kovin luotettava tutkimusmetodeiltaan ole.
LG: Katsopa aloituskuvien lätkämailoja. Ne ovat mittausgridin liukuvista keskiarvoista.
#32
Kenen lähteestä on tuo kaavio?
LG: Lähde
Kumoavia kaavioita löytyy netti täynnä.
Tosiasia on se, että ICCP on vain pelkkä tietokonepohjainen ennustuslaitos.
Mitään tieteellisesti pitävää se ei ole pystynyt tuottamaan koskien ilmastonmuutosta ainoastaan tietokonefiktioita.
LG: Tarkoitatko, että harratelija ja hörhöt ovat luotettavampi lähde?
Miksi muuten yksikään ilmastonmuutosvouhottojavaltio ei VALMISTAUDU muutokseen mm. rakentamalla valtavia suojavalleja merenpinnan nousun varalta ja kouluttamalla ihmisiä katastrofin varalle yms?? Kaikki toiminta keskittyy vain ja ainoastaan hypoteettiseen ehkäisyyn pelkkien jossien varassa
Miksi miksi?
Ehkä siksi, kun kaikki nämä tietää kyseessä olevan pelkkää ilmaa, jolla saadaan aikalailla valtaa.
LG: Aikajänne on vuosikymmeniä ja vielä uskotaan trendin muutokseen!
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:
KOMMUNISMI, KOKO KANSAN PÄÄMÄÄRÄ, KETÄÄN EI JÄTETÄ
Tämä asia tuossa käyrästössä on arvoituksellinen, että noin 1945 on huippu, josta lämpötila lähtee laskemaan ja palaa samalle tasolle vasta noin 1978.
Maailman ja Suomen teollisuustuotanto lähtivät jo 1958 rakettimaiseen kasvuun ja liikenne siinä mukana.
Mistä tällainen käyttäytyminen, voimakas vaikutus ja vastavaikutus ja taas vaikutus?
Lauri, onko sinulla sijoituksia ilmastobisneksessä? Aika moni tuntemani henkilö hyörii tällä hetkellä hermostuneena, koska paljastuneet s-postit ja uudet tiedot ovat johtamassa ilmastobisnekseen sijoittaneiden rahojen menetykseen. Maailmalla käydään kuumana ja raha vaihtaa omistajaa tiuhaan tahtiin. Pörssipelaaminen lyö taas näpeille aika monia.
LG: Yleensä sanotaan, että rotat jättävät uppoavan laivan, mutta nyt kannattaa sijoittaa ilmastobisnekseen. Rotat vain hukkuvat.
36. Juuri tätä ihmettelen itsekin: hallitus potkii suomalaisia köyhiä kuin kiekkoileva koulukiusaaja kehitysvammaista ja ostaa bulgaarialaisille mafisoille mersuja jne. ilimastoanehommaa mutta missä ovat suojavallit, missä kaupunkien siirtosuunnitelmat, missä?
# 18, LG kommentoi: "tai sitten vainoharhoihin ja salaliittoihin"
Mainitset useasti ufot ja salaliitot puolustukseksi tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mitä ajattelet 11.9.2001 iskuista? Oliko ne Osama bin Ladenin vai USA:n hallinnon juonimia?
LG, olenko ymmärtänyt sinut oikein, että CRU:iin tehty tietomurto ei viittaa mielestäsi huijaukseen?
LG: Odotan, että näkisin konkreettisen esimerkin edes yhdestä huijauksesta. Missä ne mahtaa piileskellä?
#32 Täysin käsittämätöntä. Olen postannut linkin, jo kommentissa 14 eikä mennyt vielä perille. Edelleen jauhetaan lätkämailasta vaikka se on täysin epäolennainen "fakta".
#30 - No, miten globaaleja Mann:n ja Briffan proxyt ovat? Toisella on aineistonaan puolentusinaa puita Pohjois-Amerikan länsirannikolta ja toisella saman verran Jamalin niemimaalta Siperiasta.
Mitä tulee tuohon tasoitukseen, niin sehän on tunnettu tosiasia, että mannian-PCA -menetelmä tuotta lätkämailan vaikka täysin satunnaisesta datastakin. Testaa itse, jos et muuten usko - ohjeet löytyvät netistä.
Toinen kumma juttu, jonka joku valpas "denialisti" on vast'ikään huomannut, on se, että entisen Neuvostoliiton alueella paikallinen ilmaston lämpeneminen näyttää GISSn (eli toisen alan auktoriteetin) sarjojen mukaan etenevän hämästyttävän yhtäjalkaa kaupungistumisen ja teollistumisen kanssa. Korrelaatio ei tietenkään todista kausaliteettia, mutta joillekin tuo voisi antaa vähän ajattelemisen aihetta.
Kolmas hassu juttu on se, että CRU on parissa vuodessa päättänyt "kalibroida" Honolulun ja Cookin saarten sääasemien mittaussarjoja osoittamaan kahta astetta nopeampaa lämpenemistä. Ei kuulosta tietenkään mitenkään vakavalta jutulta ensikuulemalla - ja ehkä uusiin korjauksiin saataa olla ihan perustellut syyt. Asian merkitys paljastuu siinä vaiheessa, kun tajuaa, että havaintoasemaverkoston harvuuden vuoksi nuo kaksi asemaa itseasiassa määrittävät ilmastomalleissa valtavan alueen - suuren osan Tyynestävaltamerestä - ilmastohistoria.
Sama pätee myös tropiikin sääasemiin ympäri maapallon - koko tropiikin ilmastohistoria on muutaman pitkän mittaushistorian omaavan sääaseman mittaussarjojen varassa. Pienet hienovaraiset muutokset noidenkin "kalibrointeihin", niin maapallon keskilämpötilatilastot osoittavat ihan mitä kalibroija haluaa.
Loppujen lopuksi voisi miettiä, että onko yleensäkään järkevää koittaa määritellä jotain maapallon keskilämpötilaa ennen satelliittimittausten aikaa.
Yksi hassu juttu lätkätiimin ja IPCCn viimeaikaisissa käyrissä on se, että ne osoittavat yhä kiihtyvää lämpemistä ja entistä viileämpää menneisyyttä esim. 1930-luvulla. Lätkätiimillä on tosin tainnut testosteronihumalassa karata jo mopo käsistä, kun yksi Pohjoismaiden yhteisten ilmastotilastojen ylläpitäjistä (ruotsalainen proffa) joutuu kyselemään miksi lätkätiimin maila sojottaa jo yli yhden asteen verran yli Pohjoismaisten tilastojen (joista vielä kaiken lisäksi puutui UHI-korjaus).
Tässä otteita keskustelusta ja lätkätiimin käyrästöstä vs. virallisest yhteispohjoismaiset tilastot:
http://wattsupwiththat.com/2009/11/29/when-results-go-bad/
Olisikohan tässä käynyt niin, että lätkätiimi on jo ennen CRU Leak -skadaalia kompastunut omaan näppäryyteensä - ajatellen "jos tuokin uskoivat, niin kyllä ne vielä tämänkin uskovat..."
#8 - Juu, voihan maapallon pinnan jakaa vaikka minkä moisiin ruutuihin, kolmioihin tms. - mutta monestakos ruudusta luulet löytyvän sääaseman, jonka avulla voisimme päätellä mikä ko. ruudun ilmastohistoria on ajalta ennen sateliittimittauksia?
Katsotaanpas asiaa isommalla perspektiivillä kun tuota 150 vuoden aikaväliä.
Maapallolla lämpimät jatkot ovat vuorotelleet kylmien jaksojen kanssa koko ajan. Viimeinen jääkausi oli 11 000 vuotta sitten ja on ennustettu, että seuraavan jääkausi tulisi maapalolle noin 10 000 vuoden päästä.
Jääkausien syntyyn vaikuttaa pääasiassa kolme seikkaa, Golf-virran suunnan muuttuminen, maapallo akselikulman muutokset sekä maapallon radan jaksottainen pidentyminen.
Joten saa tässä välillä ennen suraavaa jääkautta vähän lämpimämpää ollakin.
55 miljoonaa vuotta sitten keskilämpötila oli viisi astetta 5-10 astetta nykyistä korkeampia, napapiirin korkeudella kasvoi palmuja ja eli krokotiileja (Pojhois-Amerikassa, Siperiassa)
Myös Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli yli viisinkertainen nykyiseen verrattuna.
Nämä tiedot ovat YLE:n tiedeuutisista poimittuja.
Kuitenkin sekin kausi päättyi aikanaan jääkauteen. Joten kyllä tämä maapallo on kaikkeen sopeutunut.
#47
no mutta nyttemmin lämpötila graafiesi mukaan noussut ainoastaan 0,6 astetta.
ei liene epäselvyyttä siitä että meilläkin talvet ovat nyt juuri lämpimämpiä kuin 70 vuotta sitten, mutta siitä on onko se ihmisen ansiota.
LG: Joo. "Meillä juuri nyt". Jokaisesta käyrästä näkee, että vuosivaihtelut eivät kerro mitään trendistä.
#48
Maapallo tai oikeammin luonto kyllä sopeutuu muutokseen, mutta kovin monet yksittäiset lajit eivät siinä onnistu vaan katoavat historian hämäriin. Se miten ihmisyhteisöt sopeutuvat on myös kiinnostava kysymys, eli vaikkapa parin asteen nousu maapallon keskilämpötilassa aiheuttaisi aika monenmoista, kuten katovuosia, muutoksia tuhohyönteisten ja kasvitautien leviämisessä yms. Mutta kyllä uskon nykyaikaisten yhteskuntienkin selviävän, mutta tarvittanee suurian ponnistuksia ja syntynee varsin mittavaa kärsimystä ennen kun se tie on ohitse.
#49 - Ai? Kun katsoo Ilmatieteenlaitoksen piirtämiä kuvaajia ja ottaa huomioon, että Sodankylä on todennnäköisesti kuvaajan kolmesta asemasta ainoa, johon UHI ei ole merkittävästi vaikuttanut, niin voi vain todeta, että olemme päässeet ehkä juuri ja juuri yhtä lämpimän ilmakehän aikaan kuin 1930-luvulla.
Aika hassu juttu, että Lauri vanhana skeptikkona on näissä Climategate-keskusteluissa ollut hakemassa turvaa "se on konsensusnäkemys" ja "se on/ei ole vertaisarvioitu" - aivan kuin kaikki vertaisarvioidut paperit olisivat mukamas jotenkin automaattisesti tosia (mitenkäs sen tulosten toistettavuuden vaatimuksen kanssa oli...?) tai kuin tiedettä tehtäisiin konsensuspäätöksin.
Todellisuudessahan vertaisarvioiduista artikkeleista - ainakin omalla alallani - vähintään 50% on silkkaa sitä itseään, joka olisi kuulunut ennemmin tunkiolle - 30% on taas sellaista, jossa kirjoittajilla on toki jotain hajua asiasta, mutta lähestulkoon kaikki "faktat" ovat päin prinkkalaa - lopusta 15% on vähän sinne päin, mutta sisältää edelleen valtavasti virheitä ja ehkä joku 4,5%-yksikköä on periaatessa oikein, mutta kuitenkin täysin todellisuudelle vieraita. Tämä jättää jäljelle 0,5%, johon kuuluvat tutkimukset ovat periaatteessa oikein ja niistä voisi periaatteessa olla jopa jokus jotain hyötyäkin. Tästä puolesta prosentista ehkä yksi tuhannesta osoittautuu loppujen lopuksi merkittäväksi.
(Omatkin julkaisuni sijoittunevat lähinnä luokkaan "suurinpiirtein oikeassa, ei mitään nähtävissä olevaan hyötyä kenellekään")
Ehkä Laurin kaltaisia ajattelijoita hämää se, että suurin osa vertaisarvioiduista artikkeleista tuotetaan ihan muista syistä kuin tieteen edistämien tahdosta. Suurin osahan niistä syntyy ihan parista-kolmesta pääsyystä - nippuväitöskirjan kokoonsaattamisesta, postikoiraviran hakemisesa ja proffan viran tavoittamisesta. Tällöin tutkimuksen laadulla ei niinkään ole väliä - kunhan vain saadaan julkaisupisteitä ja tehdään kympillä ristiinviittauksia kavereiden tutkimuksiin.
Wikipediasta se YK:kin käppyriään ottaa. Sieltä löytyi hyvä maila. Kaikki on hyvin siihen asti kunnes sellainen lepsuilu huomataan (http://www.climateaudit.org/?p=71389).
UNEP CLIMATE CHANGE SCIENCE COMPENDIUM 2009, sivulla 5.
http://www.unep.org/compendium2009/PDF/compendium2009.pdf
LG: Linkki yllä ei toimi
alkuperäinen tiedosto http://commons.wikimedia.org/wiki/File:CO2-Temp.png
käppyrän tekijän tarina http://commons.wikimedia.org/wiki/File_talk:CO2-Temp.png
LG
Argumentaatiosi on puhdasta uskonnollista eksegetiikkaa ja sen sisältämä logiikka on puolestaan erinomaisen läheistä sukua päätelmälle,jonka mukaan tietokone toimii sinisellä savulla; mikäli sininen savu pääsee koneesta ulos,se ei enää toimi. ;)
Kiitos, Lauri, kun pidät jalat maassa ja pää kylmänä. Siihen näyttää olevan tarvetta. "Ilmastomuutoskeptikot" käyvät turhan kuumana.
Hakkerit törmäävät juuri sopivaan aikaan kyseisiin posteihin. Eikö kenelläkään herää kysymys, mites siinä noin kävi?
Kenen leivissä on todennäköisesti suurin määrä "hakkereita", ja kuka tarkkailee eniten verkossa liikkuvaa informaatiota?
Off topic:
Tiede on ajansaatossa vieroittanut ihmisen ihmisyydestä. Tiede vie meitä kokoajan kauemmaksi asioiden ytimestä. Kyllä ihminen pystyy toteamaan oman vointinsa ilman lääketiedettäkin. Samoin voimme kyllä havainnoida pallomme voinnin ilman tiedettäkin.
Onko tiede loppujen lopuksi kaiken pahan alku ja juuri?
Ilman tiedettä ei olisi tarvettakaan havainnoida ilmaston lämpenemistä. Mikäli ihminen olisi edelleen lähellä luontoa se pystyisi havainnoimaan riittävän hyvin vaikutuksensa luontoon.
Tiede on vieroittanut ihmisen kaikesta ihmiselle oleellisesta. Kuolemastakin on tullut luonnoton asia ja sitä pitäisi pyrkiä estämään kaikin mahdollisin keinoin. Montako ihmistä tiede on loppujen lopuksi tehnyt tasapainoiseksi ja onnelliseksi?
Lääketiedekin sisältää edelleen paljon arvailua ja sinne päin päätelmiä, vaikka luulisi toisin. Migreeninkin taakse sullotaan kasakaupalla neurologisia oireita. Olisi mukava tietää, mikä on tämän viikon trendimääritelmä migreenille?
Pitäisikö tieteessäkin ottaa aikalisä ja miettiä, että ollaanko varmasti oikealla tiellä. Oman päänkin toiminta kun on edelleen arvoitus? Samaan aikaan kuvittelemme, että tiede määrittelee meitä ympäröiviä tapahtumia lähes täydellisesti.
#55. Ei, en valitettavasti tarkoittanut pelkästään Suomen tieteen tilaa vaan ihan globaalia tilannetta. Myönnän, että tällainen tilanne on ehkä vaikea hyväksyä ellei tee itse aktiivisesti tutkimusta. Ulkoapäinhän voi teoreettisten silmälaisen läpi helposti syntyä kuvitelma, että kaikki on ihan niin kuin teorioiden mukaan pitäisikin.
#56. Noista "harrastelijoiden mittareista" - ei kait tilanteen käsittäminen liene maalikoillekaan mahdotonta, kun ensin lukaisee viralliset ohjeet siitä miten sääasemat pitäisi sijoittaa luotettavien mittausten kanssa ja tämän jälkeen käy bongaamassa sääasemia koittaen päätellä onko niiden sijainti ohjeiden mukainen.
Samaisista ohjeista löytyy sääasemien kategorisointiopas, jonka avulla voi koittaa päätellä heittelevätkö kyseisen aseman mittaustulokset vähintään 2°C vai vähintään 5°C.
Katso http://www.surfacestations.org/ jos et muuten usko.
#56 (jatkoa) "Ensinnäkään IPPC ei tee tutkimusta, vaan teettää. ”Eräs tieto” on merkittävämpi kuin satojen tutkijoiden vertaisarvioidut tutkimukset."
Onko IPCCn "tieto" niin paljon merkittävämpi, että se kumoaa suoraan todelliset mittaustulokset? Esim. tapauksessa, jossa lätkäjoukkoeen ja IPCC-jengin tulokset osoittavat monin verroin voimakkaampaa lämpenemistä kuin tilastot?
#0: Esitettyjen kuvaajien perusteella lämpötila on tällä hetkellä nousussa ja voi jatkaa nousua kauankin. Odotettavissa on joidenkin vuosien/vuosikymmenien mittaista lämpötilannousua, jota seuraa jääkausi. Näistä kahdesta tilanteesta suuremman uhan ihmiskunnalle muodostaa ilmaston jäähtyminen, ei lämpeneminen -- tuhansien vuosien aikajänteellä. 10 vuoden aikajänteellä ilmaston lämpeneminen on lähes yhtä akuutti mahdollisuus laajentaa hallintoa, kuin talouskriisi. (Jos talouskriisille ei tehtäisi mitään nyt, se olisi viidessä vuodessa ohi.) Ja jotkut pelkäävät, että lämpötila laskee peräkkäin 5 vuotta, jona aikana on vaikea tai mahdoton tehdä ilmastopolitiikkaa, kunnes lämpötila saavuttaa taas jonkin yksittäisen lokaalin maksimin. Silloin on taas hätä kädessä.
Valitettavasti jääkairausten lämpötilaproxyista ja jään tilavuuskäyristä ei ole yhtä tarkkaa mittausdataa 120 tuhannen vuoden takaa, eikä näistä käyristä voi vielä päätellä kausaliteettia, eikä jääkauden tarkkaa alkamishetkeä.
#65: Noista kuvaajista voi päätellä, että jos 'matala' jäävolyymi kytkee jääkauden aikaan ja jos jään ohenemista on edeltänyt lämpeneminen (mikä muukaan) ja jos nykyinen lämpeneminen on poikkeuksellisen suurta, jääkausi "pelastaa" meidät aika nopeasti ilmastonlämpenemiseltä.
Joka tapauksessa ihmisen tavoitteena tulee olla ensin sään hallinta, sitten ilmaston, Auringon, galaksin ja koko universumin. Se tapahtuu poliittisesti antamalla ihmiselle vapaus tutkia ja vapaus hyödyntää tutkimistuloksiaan. Ilmaston osalta tämä voi olla saavutettavissa vielä meidän elinaikanamme, paitsi jos poliitikot ottavat ohjat käsiinsä.
Käyppäs Lauri lukasemassa tämä keskustelu läpi
http://www.tiede.fi/keskustelut/geologia-maa-meri-ja-ilma-f7/tietomurto-...
se valaisee sinullekin hyvin mistä tässä on oikein kyse.
LG: Nimenomaan mihin asiaan liittyen?
Ensimmäisellä käyrällä todistat että ilmasto on lämminnyt noin sata vuotta. Toisella todistat että se on täysin normaalia. Minä en näe tässä mitään ongelmaa enkä tajua tätä koko "keskustelua" eli loan heittämistä.
Onko oikeasti edes olemassa noita "hörhöjä" jotka eivät usko ilmaston vaihteluihin? Onko jääkaudet ja lämpimät jaksot heidän mielestään valhetta? Ketään niin tyhmää en sentään ole tavannut.
Vai tarkoittaako sinun "vänkäävät jatkuvasti, ettei ilmasto lämpene. " oikeasti
"vänkäävät jatkuvasti, ettei ilmasto lämpene ihmisen ansiosta"?
Parempi kai laittaa nukkumaan.
LG: Aha. Etteikö kasvihuoneilmiötä olekaan olemassa, vai?

Kommentoi 69 kommenttia