TIETOYHTEISKUNNAN RAUNIOILLA Suurista puheista huolimatta tietoyhteiskunnasta ei ole tietoakaan. Kehitys on vienyt TIETOISTETUKSI YHTEISKUNNAKSI. Kaikkea pyritään tietoistamaan markkinahengessä. Poliitikot ja virkamiehet kirjoittavat ja kirjoituttavat tyhjiä mantrakokoelmia ja toimivat tietoisesti tai tietämättään suurten teknologiayritysten bulvaaneina. Ihmisistä on tullut välineitä, Suomesta suunnitelmatalous. Hyvää tarkoittavat hölmöt ovat saaneet maailmassa paljon pahaa aikaan, ehkä jopa enemmän kuin oman edun tavoittelijat.

Korkman sekoilee innovaatioista ja kasvuyrittäjyydestä

Sixten Korkman (ETLA):
”Taloudesta puhuttaessa on tapana korostaa yrittäjyyden merkitystä. Talouden uudistumisen kannalta on kuitenkin syytä alleviivata lähinnä ns. kasvuyrittäjyyden keskeistä roolia. Tällöin on kyse yrittäjästä (”entreprenör”), joka kaupallistaa innovaatioita, kantaa riskiä, koordinoi ja johtaa toimintaa, pyrkimyksenä luoda uusia tuotteita tai palveluja sekä uutta ja nimenomaan kasvavaa liiketoimintaa.” (Sitran vaikuttajafoorumi 21.09.09)

Tuossa on kaksi virhettä.

1. Ei innovaatiota ”kaupallisteta”. Innovaatiot ovat menestyksellisesti JO kaupallistettuja konseptuaalisesti uusia tuotteita tai palveluita.

2. On väärin puhua ”kasvuyrittäjistä” yrittäjinä. Siinä vaiheessa kun liikevaihto on noussut merkittävästi, yritys ei enää voi toimia yrittäjämäisesti. Ja useimmiten tuohon kuluu 5-10 vuotta.

Tuossa asemassa olevan henkilön ei pitäisi kirjoittaa noin asiantuntemattomasti etekin kuin juuri ETLA on ollut se ainoa paikka, missä yleensä kirjoitetaan järkeviä papereita teknologiapolitiikasta ym.

Käyttäjän arialsio kuva

Nyt kyllä olen eri mieltä.

Kasvuyrittäjyyttä voi harjoittaa Sixstenin kuvaamalla tavalla, vaikka sinäkin olet osaltasi oikeassa.

Useimmilla yrittäjillä on useampia yrityksiä ja niillä eri vaiheita kasvussa meneillään, eli 5-vuotias yritys voi kasvaa eri toimialueelle uudella innovaatiolla ja se tapahtuu jo "voimassa" olevalla kokemuksella, joten konttausvaihe on unohdettu.

Sixten tarkoittaa ehkäpä kuitenkin näitä TE-keskusten juottovasikoita mihin työnnetään rahaa kuin "jassoon" ja odotetaan yrittäjältä saunailtoja tilalle. Se ei todellakaan ole kasvu, vaan korruptio.

Käyttäjän grohn kuva

Tarkoittanet sarjayrittäjiä. Mutta kirjoitin: siinä vaiheessa kun liikevaihto on noussut merkittävästi, yritys ei enää voi toimia yrittäjämäisesti.

Vasta tuolloin voidaan puhua kasvuyrityksestä.

Käyttäjän hannurainesto kuva

Pitkäaikaisen yrittäjänä tiedän, että innovaatiot ovat innovaatioita, niiden toteuttaminen on prosessi joka todella kestää 5-10 vuotta.

Minulla on parhailaan neljän työllistävän teollisuusyrityksen innovaatiot pöydällä, en vain saa niihin rahoitusta, vaikka saankin elinkeinoasimiesten puoltavia lausuntoja niille. TE-keskus ei vastaa edes sähköpostiin.

Tähänastiset yritykseni ovat tuottaneet pelkästään menestystarinoita. Tässä tärkeimmät: http://cid-2620391243051315.skydrive.live.com/browse.aspx/.res/2620391243051315!593

Pilkunviilaus sikseen. Tuskinpa kukaan teistä niin kamalan kaukana toisistaan on. Tarvitsemme kasvavia yrityksiä saadaksemme työpaikkoja. Ja sitä kautta aktiivisuutta, kehitystä ja uusia innovaatioita, uusia yrityksiä jne.

Se mitä emme tarvitse, ja jota virkamiehet mielellään esittelevät ovat "näitä TE-keskusten juottovasikoita mihin työnnetään rahaa kuin ”jassoon” ja odotetaan yrittäjältä saunailtoja tilalle. Se ei todellakaan ole kasvu, vaan korruptio." Maan Tapa.

Käyttäjän grohn kuva

Tekesillä on Innovaatio-galleria. Ensimmäisenä on eettisesti kyseenalainen "Tenava päiväkodit".Ja mikä karmeinta: "Uudenlaisen päivähoidon palvelukonseptin innovoinnista tasavallan presidentti myönsi Suomen Tenava päiväkodit Oy:lle Innosuomi-palkinnon. "
Alkupäässä on myös Genelec, jota Tekes tuki jo 80-luvulla. Tukeminen ilmeisesti vielä jatkuu.

PS #4. Tuossa Galleriassa Tekes puhuu "asiakkaistaan". Tekes on itse yrittäjien asiakas. Asiakkaillehan niitä saunailtoja tarjotaan...

Käyttäjän annaleena kuva

5 Lauri Gröhn

Mikä "Tenava päiväkodit"? Karmeaa tosiaankin ja tasavallan presidentti myöntänyt sille palkinnon, en silti ihmettele sillä SDP ihannoi kovasti päivähoitoa eli laitoshoitoa lapsille:

Kirjoitan blogissani "Tarpeeton päivähoito" päivähoidon haitallisuudesta ja tarpeettomuudesta, tässä linkki:

http://annaleena.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/27/tarpeeton-paivahoito/

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja