KVASITIETOYHTEISKUNTA; ilmastonmuutos Digitalisointi mättää kvasitietoa kaikkiin mahdollisiin alustoihin. Ei tullutkaan tietoyhteiskuntaa. Tuli vain tietoistettu yhteiskunta. Muoto korvaa sisällön liian usein. *** IHMISEN AIHEUTTAMA ILMASTONMUUTOS ON TIETEELLISTÄ FAKTAA!

En usko Heurekan tiedesirkusideaan

Heureka täyttää 20 vuotta. Lapsia on vuosien varrella kuskattu sinne sadoin tuhansin "tiedettä oppimaan". Rohkenen epäillä, että juuri mitään ei opita. Sirkusta se vain on. Suurin osa lapsista ei ole alkuunkaan kypsiä käsittämään sitä, mitä tiede on tai mistä tieteessä on kyse. Osa tämän foorumin kirjoittajista ei myöskään tuohon pysty. Koululaisista on tehty rahoitus- ja myyntivaltti Heurekan sirkuksen touhujen edistämiseen. Kyse on pääasiassa viihteestä, ei tieteestä.

Varsinainen kysymys on, onko tuota lapsien hyväksikäyttöä evaluoitu. Kuinka moni on oppinut jotain tieteestä tai peräti lähtenyt tiedeuralle. Vertailun voisi luultavasti tehdä melko helposti, sillä kaikki vantaalaiset koululaiset on kuskattu Heurekaan, kauempaa Suomesta huomattavasti vähemmän. Monet jopa tietyssä ikävaiheessa kaksi kertaa vuodessa kuten aamutelevisiosta kuulimme.

Aikoinaan ehdotettiin, että Heurekaan tulisi skeptinen osasto kaikenlaisen huuhaan paljastamiseksi. Silloinen Heurekan johtaja Hannu I. Miettinen ei tippaakaan ollut kiinnostunut ajatuksesta, koska olisi haitannut markkinointia! Ei tilanne vieläkään ole hyvä, mutta paremmpi kuin silloin ennen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tiede koetaan tylsäksi eikä se vedä kävijöitä. Sen vuoksi sitä yritetään viihteellistää ja tehdä ns. tempputiedettä. Viihteellisyys vetää ja lapsetkin viihtyvät. Tiede voi tosin tässä jäädä vähän taustalle. Heureka muuten mainostaa itseään ensimmäiseksi tiedekeskukseksi, vaikka Oulusssa se ensimmäinen kyllä oli. Saipa se oululainen huuhaa-palkinnonkin kun ärsytti skepsistä ufo-näyttelyllään.

Jos Heureka ei nyt koululaisia tieteen pariin ohjaa, antaa se kuitenkin jotain tietoa ilmiöistä ja asioista.

Käyttäjän grohn kuva

Rohkenen epäillä, etteivät lapset hae sieltä tietoa, vaan viihdettä ja sitähän siellä riittää. Se tieto taitaa useimmille olla pakkopullaa.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja